Eskaaderit 1976-
Turun Pursiseura on järjestänyt yhteisiä purjehdusretkiä toimintansa alusta alkaen, mutta vuonna 1976 alkoi vuosittain toteutettavien eskaaderipurjehdusten sarja, joka edelleen jatkuu. Alkusysäyksen eskaaderipurjehdusten järjestämiseen antoi ajatus juhlistaa silloin 70 vuotta täyttävän seuran juhlavuotta näyttävällä matkapurjehdus-tapahtumalla.
Ensimmäistä “uuden ajan” eskaaderia valmistelemaan retkivenetoimikunta asetti eskaaderityöryhmän, jonka jäsenistä myös valittiin eskaaderin toimihenkilöt. Kesän 1976 eskaaderin valmistelut ja organisaatio olivat perusteelliset ja kattavat. Toimihenkilöluettelossa oli peräti 11 nimeä. Oli laivuepäällikköä, reittipäällikköä, turvallisuuspäällikköä jne. Tämän eskaaderin järjestelyt toimivat mallina seuraaville eskaadereille, mutta kokemuksen karttuessa voitiin “byrokratiaa” keventää. Eskaaderien suunnitteluun ja toteutukseen osallistuville talvinen työskentely kokouksineen on hauska harrastus, johon osallistumista voi lämpimästi suositella kaikille seuran matkaveneilijöille.
Alkuvuosien eskaaderit olivat nimensä mukaisia laivuepurjehduksia, joiden lähdöt yöpymissatamista tapahtuivat kipparikokouksessa sovitun tiukan aikataulun mukaan ja eskaaderi pyrki purjehtiessaan säilyttämään näköyhteyden toisiin veneisiin. Eskaaderin katsottiin olevan paitsi hauska kesäretki etukäteen valmisteltuine satamapaikkoineen ja niissä tapahtuvine ohjelmineen myös koulutuksellinen tapahtuma, missä yhdessä suoritetut rantautumiset ja lähdöt sekä kipparikokoukset opettivat sekä kokeneille että aloitteleville kippareille uusia niksejä. Myöhemmin yhteispurjehduksen koulutuksellinen ja turvallisuuteen tähtäävä tehtävä jäi pienemmälle osalle, sillä osanottajat olivat kaikki kokeneita, heidän veneensä navigointi- ja yhteydenpitovälineiltään ensiluokkaisia ja he halusivat enemmän vapautta purjehdukseensa. Viime vuosien eskaadereille on ollut ominaista se, että veneet ovat välillä voineet irtautua joukosta ja liittyä jälleen mukaan tai osallistua vain osaan matkasta.
Eskaaderi-kohteet 1976-
1976 Ahvenanmaan ympäri
1977 1) Eteläinen Saaristomeri ja 2) Gotlanti ja Itämeren länsirannikko
1978 Tukholma ja Tukholman saaristo
1979 Helsinki
1980 Rauma ja Ahvenanmaa
1981 Eteläinen Saaristomeri ja Koillis-Ahvenanmaa
1982 Ahvenanmaan ympäri
1983 Eteläinen Saaristomeri ja Kaakkois-Ahvenanmaa
1984 Uudenkaupungin saaristo ja Väddön kanava
1985 Eteläinen Saaristomeri ja Ahvenanmaa
1986 Porvoo
1987 Rauma ja Ahvenanmaa
1988 Tukholma ja Uppsala
1989 1) Höga Kusten ja 2) Eteläinen saaristomeri ja Ahvenanmaan ympäri
1990 Tukholman eteläinen saaristo
1991 Mälar-järvi
1992 Bornholm
1993 Höga Kusten
1994 Länsi-Viron saaret
1995 1) Rügen (Pohjois-Saksa) ja 2) Tallinna ja Itäinen Suomenlahti
1996 Ahvenanmaan ympäri
1997 Riika
1998 Mälaren-järvi
1999 Tallinna
2000 Väddön kanava ja Tukholman saaristo
2001 Viron saaristo
2002 Mälaren
2003 Höga Kusten
2004 Tukholman saaristo
2005 Viro
2006 Juhlaeskaaderi Pietariin
2007 Tukholman saaristo
2008 Höga Kusten
2009 1) Itämeren ympäri ja 2) Ahvenamaan ympäri
2010 Selkämeren majakat
2011 Tanska, Själlannin ympäri
2012 Visby
2013 Höga Kusten
2014 Viron saaret
2015 Itä-Götanmaa
2016 Suomenlahti
2017 Mälaren
2018 Saimaa
2019 Baltic Jazz, Taalintehdas
2021 Majakka-eskaaderi
2022 Puolan eskaaderi ja Tukholman saariston eskaaderi
2023 Riianlahti
2024 Mälaren