Marholmsören

Sijainti: Iniö
N 60° 24,8´ – E 21° 10,6´ (WGS84), merikartta 29, Veneilykartta D 732

 

 

 

Sijainti:                   Merikartta 29, Veneilykartta D 732
Etäisyys TPS:ta:    noin 35 mpk
Omistus:                 vuodesta 2012, sitä ennen vuokralla
Pinta ala:                noin 2000 neliömetriä

Luonnonkaunis Marholmsören sijaitsee Iniön kunnan länsiosassa, Åselholmin länsipuolella olevassa saariryhmässä, vain vajaan parin mpk:n  etäisyydellä Ahvenanmaan rajasta. Saari oli vuokralla 1985-2011 ja siirtyi Turun Pursiseuran omistukseen vuoden 2012 alussa.

Satama on avoin etelä- ja osin kaakkoistuulille.  Tuulen ollessa lounaassa, suojaa Bockholmin saari satamaa jossain määrin. Lännen, pohjoisen ja idän puoleisille tuulile satama on suojainen. Normaalivedellä veden syyvyys on n. 4 m sataman suulle asti. Itse sataman syvyys on n. 2,0 – 2,5 m.  Ns. kylkikiinnityslaiturin kohdalla syvyys on n. 2 m.  Syvimmät paikat ovat päälaiturin eteläosassa.

Etelästä tultaessa tukikohtaan kuljetaan Hällesön ja Kvarnholmin välisen kapean  salmen kautta.  Tukikohdan keskiosan kalliolla olevat linjataulut tulevat näkyviin käännyttäessä Skäretin eteläpuolelta ensi kaakkoon ja sitten länteen. Eli tukikohdan satamaa lähestytään idästä linjataulujen osoittamaa linjaa. Taulut näkyvät pimeässäkin valokiilan  osuessa niihin. Linjan eteläpuolella on laaja matalikko, joka ulottuu kauas näkyvissä olevan luodon eteläpuolelle. Myös luodon pohjoispuolella on joitain vedenalaisia kiviä ja kesäkaudella luodon pohjoispuolella on pieni pohjoisviitta osoittamassa reittiä matalikon ohi.

Pohjoisesta Kustavin suunnasta lähestyttäessä tullaan Steduholmin  eteläpuolelta Bergön ja Gloholmin länsipuolitse Bergholmin ja Korsholmin välisen salmen kautta, jolloin on varottava Bergholmin itärannalla olevaa matalikkoa. Matalikko sijaitsee merikartan 4,3 m:n syväysmerkinnän kohdalla. Myös Korsholmin länsipuolella n. 150 m:n päässä rannasta on  vedenalainen kivi.

Lännestä eli Kihdiltä tultaessa muodostavat Åselholmin linkkimasto ja Irisholmin eteläpuoleisella luodolla oleva puinen kummeli linjan, jota  tarkasti seuraamalla välttää Sydholmin luoteispuolella olevan laajan matalan. Bergholmin eteläkärki tulee kiertää riittävän kaukaa pitkälle ulottuvan kivikon vuoksi.

Tarkempi ohje
Marholmsören sisäänajo_rev 8-2019

Tukikohdan palvelut:             

Päälaituri n. 20 m + kylkikiinnityslaituri n. 8 m, 6  poijua, ml. haalauspoiju.
Päälaiturilla on lataussähkö (6-2023 alkaen). Poluilla, saunassa ja puuceessä on valaistus.
Grillipaikalla on sekä puu- että hiiligrilli (omat hiilet mukaan!) sekä muurikka. Grillipaikan yhteydessä on pöytäryhmä. Puucee on uusittu kaudella 2021 ja tukikohtaan on tehty kulkusillat helpottamaan kulkua laitureilta saunalle sekä puuceelle kausien 2019-2022 aikana. Sauna sijaitsee suojaisessa paikassa, ja lauteilta on upea näkymä Åselholman suuntaan. Saunan terassilla on pöytäryhmä ja terassilla on muun muassa mukava vilvoitella saunomisen lomassa. Tukikohdassa on käytettävissä soutuvene. Lipputanko löytyy kalliolta ja tukikohdan viiriä säilytetään lipputangolla olevassa putkessa. Seuralippua säilytetään saunan terassilla olevassa postilaatikossa. Defillibraattori (sydäniskuri) on saunan terassilla.