Katseemme on jo tulevassa veneilykaudessa. Ensi kesän eskaaderivaihtoehdot ovat Puola, Tukholma ja majakkaeskaaderi saaristomerellä/Ahvenanmaalla.
Turun Pursiseura on järjestänyt yhteisiä purjehdusretkiä toimintansa alusta alkaen. Eskaaderi-purjehduksien hienous on siinä, että mukaan uskaltaa lähteä matalammalla kynnyksellä kokemattomampikin kippari miehistöineen ja esimerkiksi lapset löytävät kavereita ja yhteistä tekemistä naapuriveneistä. Eskaaderit ovat myös yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
Eskaaderi-infossa kuulet tulevan kesän eskaaderisuunnitelmista lisää. Info-ilta järjestetään etänä Google Meetin kautta. Ilmoittaudu mukaan oheisesta linkistä. Ilmoittautumisvahvistuksena saat linkin, jonka kautta pääset liittymään linjoille.