Syyskokouksessa valittiin seuralle uusi kommodori
Eräs aikakausi tuli eilen päätökseen, kun Turun Pursiseuran pitkäaikainen kommodori Samuli Salanterä jätti paikkansa seuran johdossa. Uudeksi kommodoriksi kolmivuotiskaudelle valittiin vaaleja valmistelevan työryhmän esityksestä nykyinen varakommodori Juhani Soini. Onnittelut Samulille hienosta työstä seuramme johdossa ja onnittelut Juhanille valinnasta.
Uudelle kaudelle valittiin seuraavat hallituksen jäsenet: Heidi Mellanen, Jukka Sainio, Reijo Suomi ja Sami Tainio.
Syyskokouksessa hyväksyttiin myös seuran toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Lisäksi hyväksyttiin hallituksen esitys seniorijäsenmaksun korottamisesta 98 euroon.
Ennen syyskokouksen alkua palkittiin ansioituneita seuralaisia. Veneilevän perheen kiertopalkinto Filistiinan haarikka annettiin Mälkösen perheelle. Nelihenkinen perhe oli vesillä koko kesän lähes yhtäjaksoisesti. Merikillan malja ojennettiin Matti Törmälle, joka on ollut vahvasti mukana toteuttamassa Turun Partio-Sissien Suuri Satamakirja -kirjasarjaa vuosien ajan. Matti seilaa niin tuttuihin kuin tuntemattomiinkin helmiin ja kerää tietoa, dokumentoi ja piirtää karttoja satamakirjoja varten. Hallituksen tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Teppo Järän kipparoima s/y Merith, joka voitti H-veneiden Suomenmestaruuden ja myös kovatasoisen H-vene -rankingin. Veneilijän maljan saaja tänä vuonna on Jari Vierinen. Jari on tuttu näky seuran talkoissa, venekunta on purjehtinut toukokuusta lähtien yhtäjaksoisesti lähes koko veneilykauden.
Väistyvä kommodori lahjoitti seuralle uuden upean kiertopalkinnon kommodori Salanterän maljan. Turun kaupunki sai kunnian olla ensimmäinen kiertopalkinnon saaja. Turun Pursiseuran hallitus halusi palkita Turun kaupungin erityisesti purjehduskulttuurin edistämisestä. Palkinnon vastaanotti pormestari Minna Arve