Finnboatin kuntokartoittajat veneiden peruskatsasastuksen runkokatsastajiksi

Suomen Purjehdus ja Veneily on solminut Finnboatin kanssa veneiden runkokatsastuksia koskevan yhteistyösopimuksen: jatkossa Finnboatin valtuutetut kuntokartoittajat voivat suorittaa veneiden runkokatsastuksia osana veneen peruskatsastusta. Tämä helpottaa runkokatsastusta sellaisissa tilanteissa, joissa seurojen katsastajat eivät pääse paikan päälle. Ammattimaisen kuntokartoituksen avulla veneen korjaustarpeet havaitaan ajoissa ja korjaukset voidaan tehdä hyvissä ajoin ennen kautta

Veneily ja saaristo -teemaillat

Veneily ja saaristo -teemaillat

Uuden veneilykauden alkamista ei onneksi enää pitkään tarvitse odottaa. Tulevia veneilykelejä odotellessa on hyvä täydentää omaa osaamista. Maaliskuun Veneily ja saaristo -teemaillat tarjoavat tähän tällä kertaa mainion paketin.

Teemailta-sarjan aloittaa keskiviikkona 4.3. trimmausguru Timo Telkola North Sailsilta aiheenaan “Genaakkerit ja uudet tuulet”, torstaina 12.3. paikalla on veneilyturvallisuuden asiantuntija Harri Sane kertomassa muun muassa uudesta vesiliikennelaista. Teemailta-sarjan päättää tiistaina 24.3. veneiden korjauksen ja huollon ammattilainen Joni Leeve Leevene Oy:stä, aiheena kuinkas muutenkaan “Veneiden vauriot, korjaus ja huolto”.

Teemaillat järjestetään TPS Purjehduskeskuksen Heikki Bang -salissa klo 18-20.30. Väillä kahvitauko. Paikalle ovat tervetulleita kaikki aiheista kiinnostuneet, joten kannattaa napata naapuriseurastakin kaveri mukaan.

Tervetuloa!

 

Lähde Urheilukalastajien kanssa Vene 19 Båt -näyttelyyn

Turun Urheilukalastajat järjestää messumatkan Helsingin venenäyttelyyn la 9.2.2019. Yhdistys toivottaa tervetulleeksi mukaan myös TPS:n jäsenet ystävineen. Matkan hinta 40,-, tai omalla vapaalipulla 30,-. (sisältäen matkan, kahvin ja kinkkujuustosämpylän (menomatkalla) Ykköspesällä sekä messulipun)

Matkareitti, josta voi nousta kyytiin;
7.15 Naantalin keskusta torin laita
-> Naantalin vanhaa tietä pitkin
7.25 Raision keskusta (arvio aika)
-> Satakunnantie
-> Aninkaistenkatu
-> Uudenmaankatu
-> Kaarinantie
-> Paraistentien liittymästä siirrymme moottoritielle
Paluumatkalle lähdetään 17.00, käänteisellä reitillä.

Sitovat ilmoittautumiset Leena Flemmingille, viestillä numeroon 044 7701216 tai flemming.leena@outlook.com. Laita viestiin nimesi ja puhelinnumerosi sekä pysäkki mistä nouset kyytiin. Liput ostetaan ennakkoon ryhmälippuna, joten laita viestiin jos sinulla on vapaalippu. Matkan hinta maksetaan bussissa, jotenka varaa tasaraha.

Kiinnostaako näyttelymatka Düsseldorffiin?

Veneilyjaosto on parin vuoden tauon jälkeen järjestämässä messumatkaa Düsseldorffin venenäyttelyyn. Ajatuksena on hyödyntää edullisia ryhmämatkahintoja siten, että ryhmä on joko omasta takaa tai ilmoittautuneista muodostetaan sopivan kokoinen ryhmä. Mikäli olet kiinnostunut, ole yhteydessä seuran toimistoon. Lisätietoja matkasta saat Pertti Koskiselta pertti.koskinen@turunpursiseura.fi

Marholsmörenin laiturin ensimmäinen uusittu osa on valmis

Marholmsörenin laituriprojektin ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Laiturin läntinen osa on uusittu ja myös levennetty noin metrin verran.  Levennys mahdollistaa entistä paremmat kiinnittymismahdollisuudet mm. pystykeulaisille veneille.

Kiitos kaikille laituriprojektiin osallistuneille!

Isäntäväki

Marholmsörenin laituritalkoot 9.6.

Laiturin kunnostus on edennyt hyvin ja osa uudesta laiturista on vanhan eteläisen osan lisäksi käytettävissä.  Lauantain  9.6. talkoissa on tarkoitus saada kaudelle 2018 suunniteltu osaurakka valmiiksi eli kuvassa näkyvälaiturin osa.

Jos olet suuntaamassa Marholmsörenin talkoisiin, voisit ilmoittaa asiasta isännille, jotta kiinnittäytyminen sekä muut järjestelyt voidaan suunnitella.

 

Liitteessä suunnitelmia ja ajatuksia uudesta laiturista.
Märholmsören

Saari-isännät

Teemailtojen sarja jälleen maaliskuussa

Veneily ja saaristo -teemaillat alkavat 7.3.

Illan aiheena on Saaristomeren panoraama. Jaakko Ruola kertoo meille upeiden kuviensa kautta, mitä Saaristomerelle kuuluu. Illat jatkuvat torstaina 15.3., jolloin aiheina ovat Diesel ja moottorin huolto / Neste sekä Lithium-akut / SW-Energia, Jari Holmberg. Kolmas teemailta on tiistaina 20.3. Tuolloin kuulemme Viron satamista ja 30MILES-projektista. 30MILES-projektin tavoitteena on kehittää satamaverkosto, jossa toimenpiteillä pyritään turvalliseen ja palveluiltaan kiinnostavan pienvenesatamaverkoston luomiseen 30 merimailin välein huomioimalla kestävän kehityksen näkökulmat. Lisäksi Eero Heino ja Risto Tanninen kertovat kokemuksistaan ARC 2017 -kilpailusta.

Tervetuloa paikalle Heikki Bang -saliin klo 18! Tapahtumaan on vapaa pääsy, eikä siihen ole välttämätöntä ilmoittautua.

Meri-VHF kurssi Turussa 7. – 8.4.2018

Merenkulun koulutuskeskus Aboa Mare järjestää kaikille avoimen meri-VHF-kurssin.

Aikataulu:
– lauantai 7.4. klo. 09:00-16:00
– sunnuntai 8.4. klo. 09:00-15:00 (Viestintäviraston järjestämä tutkinto n. klo 14:00-15:00)

Kurssipaikka:
Kurssipaikkana on merenkulun koulutuskeskus Aboa Mare, osoite: Juhana Herttuan puistokatu 21, Turku (nk. Auriga Business Center kiinteistö, lähellä Turun satamaa).

Kurssimaksu:
Kurssimaksu on 100€ (+ alv 24%)

 Ilmoittautuminen ja lisätiedot Aboa Maren kotisivuilta: http://training.aboamare.fi/fi/events/pd/rannikkolaivurin-radiotutkinto-src

 Muut kustannukset:
Viestintävirasto laskuttaa pätevyyskirjamaksun 89,15 € (sis. tutkinto- ja todistusmaksun) n. kolme viikkoa tutkinnon jälkeen pätevyyskirjan postituksen yhteydessä.

 Ilmoittautuneille lähetetään vielä erikseen ohjeet käytännön kurssijärjestelyistä.