Veneilijän joogailta 28.4. klo 18

Veneilijän joogailta 28.4.22 klo 18

Tuntuuko ruorissa olon jälkeen, että hartiat ja selkä ovat jumissa? Ei hätää, sillä järjestämme joogaillan, jossa tutustutaan helppoihin ja tehokkaisiin liikeratoihin, jotka torjuvat juuri näitä ongelmia.

Kouluttajana toimii joogaohjaaja Jaana Heino-Ellilä. Harjoitukset eivät vaadi omia varusteita, eikä sinulla tarvitse olla aiempaa kokemusta joogasta. Illan aikana ei ole tarkoitus taipua haastaviin asanoihin, vaan tavoitteena on antaa sinulle hyviä vinkkejä kehonhuoltoon. Paikkana on TPS Purjehduskeskuksen Heikki Bang -sali.

Tule rohkeasti mukaan ja varmista itsellesi vetreä veneilykesä! Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä.

 

 

 

Tutustu kesän eskaaderisuunnitelmiin ja lähde mukaan!

Tule mukaan kesän 2022 eskaadereille

ESKAADERIT TUKHOLMAN SAARISTOON JA PUOLAAN

Kesän 2022 eskaaderit suuntaavat Tukholman saaristoon ja Puolaan. ​Tukholman saariston eskaaderille lähdetään Svinöstä 12.7. Matkaa tehdään leppoisasti, sopivasti pysähdellen mielenkiintoisissa kohteissa. Tukholmasta paalumatkalle lähdetään 20.7. Puolan eskaaderi toteutetaan kahdessa ryhmässä. Rannikkoryhmä lähtee juhannusviikonloppuna 24.6.  ja etenee lyhyemmin välietapein ja käyttää matkaan Saaristomereltä Puolaan kaksi viikkoa. Avomeriryhmä lähtee viikon juhannuksen jälkeen 1.7. ja käyttää matkaan Saaristomereltä Puolaan yhden viikon. Rannikko-ja avomeriryhmä kohtaavat Puolan Kolobrzegissäpe 8.7. ja jatkavat siitä yhtä matkaa Puolan rannikkoa itään. Eskaaderi päättyy Gdanskiin sunnuntaina 17.7.

Tutustu eskaaderisuunnitelmiin tarkemmin ja lähde mukaan!

 

 

 

Tutkakurssi Turun Pursiseuran jäsenille 2. – 3.4.2022

Tutkakurssi tepsiläisille
2. – 3.4.2022

TUTKAKURSSI TURUN PURSISEURAN JÄSENILLE 2. – 3.4. klo 10-15.15 (teoriaosuus + kirjallinen tentti) 12h

Kurssi on sisällöltään Suomen Navigaatioliiton vaatimusten mukainen ja Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) auditoima. Luokkahuoneessa toteutettava kurssi perehdyttää opiskelijan tutkan toimintaan, ominaisuuksiin, tutkanavigointiin kartalla ja ympäröivän liikenteen seurantaan tutkan avulla. Kurssin opettajana on merenkulun opettaja Heikki Suokivi.

Hyväksytyn kirjallisen kokeen suorittaneille kirjoitetaan todistus, jonka perusteella opiskelijalla on mahdollisuus antaa myöhempänä ajankohtana näyttö tutkankäyttötaidoistaan koulutusaluksella merellä. Sen toteuttaja Trygve Österman ottaa yhteyttä kurssilla olleisiin ja tarjoaa päivämääriä, joille voi ilmoittautua ajoa suorittamaan. Näyttöajopäivä on aina aamusta iltapäivään ja kustannus noin 100 euroa. Hyväksytyn näytön antaneilla on mahdollisuus hakea Tutkanavigaattorin diplomia.

Paikkana TSL Itäinen Rantakatu 64 (Manilla) 20810 Turku.

Kurssimaksu 54 euroa + kurssimateriaali noin 20 euroa.

Näyttöajo ei sisälly kurssimaksuun.

Ilmoittautumiset viimeistään 14.3.2022 sähköpostitse tsl.turku@tslturku.fi.

TSL:n toimisto on avoinna ma – to 9-16, pe klo 9-14. Puhelimitse tavoitat numerosta 0400 569 363

 

 

 

 

Kesällä 2022 eskaaderit suuntaavat Puolaan ja Tukholman saaristoon

Kesän eskaaderien suunnitteluilta tiistaina 15.2. klo 18

Katseemme on jo tulevassa veneilykaudessa. Ensi kesänä eskaaderit suuntaavat Tukholman saaristoon ja Puolaan.

Turun Pursiseura on järjestänyt yhteisiä purjehdusretkiä toimintansa alusta alkaen. Eskaaderi-purjehduksien hienous on siinä, että mukaan uskaltaa lähteä matalammalla kynnyksellä kokemattomampikin kippari miehistöineen ja esimerkiksi lapset löytävät kavereita ja yhteistä tekemistä naapuriveneistä. Eskaaderit ovat myös yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Eskaaderien suunnitteluillassa kuulet tulevan kesän eskaaderisuunnitelmista lisää. Ilta järjestetään etänä Google Meetin kautta. Ilmoittaudu mukaan yllä olevasta linkistä. 

 

 

 

Juhani Soini valittu Turun Pursiseuran seuraavaksi kommodoriksi

Syyskokouksessa valittiin seuralle uusi kommodori

Eräs aikakausi tuli eilen päätökseen, kun Turun Pursiseuran pitkäaikainen kommodori Samuli Salanterä jätti paikkansa seuran johdossa. Uudeksi kommodoriksi kolmivuotiskaudelle valittiin vaaleja valmistelevan työryhmän esityksestä nykyinen varakommodori Juhani Soini. Onnittelut Samulille hienosta työstä seuramme johdossa ja onnittelut Juhanille valinnasta.

Uudelle kaudelle valittiin seuraavat hallituksen jäsenet: Heidi Mellanen, Jukka Sainio, Reijo Suomi ja Sami Tainio.

Syyskokouksessa hyväksyttiin myös seuran toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Lisäksi hyväksyttiin hallituksen esitys seniorijäsenmaksun korottamisesta 98 euroon.

Ennen syyskokouksen alkua palkittiin ansioituneita seuralaisia. Veneilevän perheen kiertopalkinto Filistiinan haarikka annettiin Mälkösen perheelle. Nelihenkinen perhe oli vesillä koko kesän lähes yhtäjaksoisesti. Merikillan malja ojennettiin Matti Törmälle, joka on ollut vahvasti mukana toteuttamassa Turun Partio-Sissien Suuri Satamakirja -kirjasarjaa vuosien ajan. Matti seilaa niin tuttuihin kuin tuntemattomiinkin helmiin ja kerää tietoa, dokumentoi ja piirtää karttoja satamakirjoja varten. Hallituksen tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Teppo Järän kipparoima s/y Merith, joka voitti H-veneiden Suomenmestaruuden ja myös kovatasoisen H-vene -rankingin. Veneilijän maljan saaja tänä vuonna on Jari Vierinen. Jari on tuttu näky seuran talkoissa, venekunta on purjehtinut toukokuusta lähtien yhtäjaksoisesti lähes koko veneilykauden.

Väistyvä kommodori lahjoitti seuralle uuden upean kiertopalkinnon kommodori Salanterän maljan. Turun kaupunki sai kunnian olla ensimmäinen kiertopalkinnon saaja. Turun Pursiseuran hallitus halusi palkita Turun kaupungin erityisesti purjehduskulttuurin edistämisestä. Palkinnon vastaanotti pormestari Minna Arve

 

 

 

Tervetuloa veneilykauden päätösjuhlaan ravintola Suomalaiselle Pohjalle 20.11.

Veneilykauden päätösjuhla 20.11. klo 18

Veneilykauden päätösjuhlia vietetään ravintola Suomalaisella Pohjalla lauantaina 20.11. klo 18 alkaen.  Kesän aikana on kertynyt monta tarinaa jaettavaksi, paljon kysymyksiä pohdittavaksi ja ihmeteltäväksi, ja uusia ideoita makusteltavaksi. Illan tanssimusiikista vastaa kitaristi Ilpo Murtojärven orkesteri. Lisäksi ohjelmassa on pieniä, suuria puheita.

Illalliskortti, joka sisältää aterian ja alkumaljan lisäksi mahdollisuuden tanssia Turun parhaimpien muusikoiden soittaman musiikin tahdissa maksaa 75 euroa. Illalliskortti maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Huom! Osallistuaksesi tilaisuuteen sinulla tulee olla koronapassi (Koronapassilla tarkoitetaan todistusta saadusta koronarokote­sarjasta, negatiivisesta koronatesti­tuloksesta tai sairastetusta koronataudista).

Tule viettämään mukava ilta TPS-ystäviesi parissa! Päätösjuhlat järjestää Turun Pursiseuran Veneilyjaosto.

 

 

 

Turun Pursiseuralle valitaan uusi kommodori marraskuussa

Turun Pursiseuralle valitaan uusi kommodori marraskuussa

Yksi aikakausi seuramme historiassa on päättymässä. Turun Pursiseuran nykyisen kommodorin Samuli Salanterän kolmivuotiskausi päättyy tämän vuoden lopussa ja hän on ilmoittanut keväällä, ettei ole enää käytettävissä seuran kommodorin tehtävään. Näin ollen seuran syyskokouksessa torstaina 25.11.2021 valitaan Turun Pursiseuralle uusi kommodori.

Seuran vaaleja valmisteleva työryhmä (jäseninä Pekka Koivisto pj, Harry Edelman, Marjut Putkinen, Timo Telkola) valmistelee syyskokoukseen esitystä, jonka pohjalta syyskokouksessa läsnä olevat jäsenet valitsevat seurallemme uuden kommodorin. 

Tässä vaiheessa vaaleja valmisteleva työryhmä pyytää luottamustehtävästä kiinnostuneita ilmoittautumaan vaaleja valmistavan työryhmän puheenjohtajalle 30.9.2021 mennessä: Pekka Koivisto, puh. 045 232 4706, pekka.koivisto@turku.fi.

 

 

 

Syyskauden tapahtumia Tepsin saarissa

Tepsin saarissa on luvassa elo/syyskussa monta mukavaa tapahtumaa. Tapahtumat tullaan tietysti toteuttamaan koronarajoitusten puitteissa terveysturvallisesti.

Elokuun viimeisenä lauantaina 28.8. vietetään Svinössä Trubaduurien iltaa. Ennen musisointia ahkeroidaan talkoissa. Pyytinkarilla puolestaan talkoillaan 11.9. ja illan päätteeksi vietetään rapujuhlia (omat ravut mukaan).
Keväisessä tapahtumakyselyssä moni toivoi oppia pimeäpurjehdukseen. Nyt siihen on mahdollisuus. Veneilyjaosto järjestää yhteisen pimeäpurjehduksen 17. – 19.9.

 
Syyskuun viimeisenä lauantaina 25.9. on Pyytinkarilla nuorten aikuisten pipopurjehdus. Tästä tulee tarkempaa tietoa erikseen kohderyhmälle eli alle 35-vuotiaille tepsiläisille 🙂